2. kesäkuuta 2013

Hulmuavaa Helmaa


Moikkelis!

Mukavaa sunnuntai iltaa kaikille! Ajattelin näin viikon loppumisen kunniaksi näyttää teille yhen mun tän viikon asuista. Tällä viikolla sainkin niitä kuvattua useamman, mikä on jo aikalailla ennätys! Niin vähän on tullut viime aikoina asuja kuvattua, mutta nyt oon selkeästi terästäytynyt. Voin sanoa että pukeutumis inspiskin alkaa olla korkeuksissaan ja se tietty auttaa tähän asiaan! 

Kävin tortaina kaupungilla yhdessä työtapaamisessa ja halusin laittaa sinne päälleni jotain mun tekemää. Vaatekriisi oli tietysti taas huipussaan, mutta keksin kuitenkin mielestäni ihan mukavan asun loppujen lopuksi. 


Helmat hulmusi tuulessa aika villisti! Muistatteko tuota hametta? Ne ketkä ovat vanhaa blogiani seuranneet niin ovat sen saattaneet bongata tässä esittely postauksessa. Nyt päätin kokeilla sitä vähän toisella tavalla, käänsin sen ns. nurin päin. Suunnittelin ton käytettäväksi enemmän sillä tavalla että halkio tulee taakse, mutta ajattelin sen sopivan joten kuten myös noin päin päälle. Torstaina sitä sitten ensimmäistä kertaa tuollein mallailin ja kivastihan se istui noinkin! 


Oon tuota hametta ennen käyttänyt oikeastaan vain valkoisen yläosan kanssa, nyt ei ollut niin valkoinen fiilis vaan yläosaan täytyi saada mustaa. Jotain tiukkaa, mustaa, hihallista oli hakusessa, noh mun kaapista sitä ei löytynyt valitettavasti, mutta siskon kaapista onneksi.


Lainasin tuota söpöä puseroa mikä sopi ton hameen kanssa oikein passelisti. Muuta asu ei mielestäni kaivannutkaan, olen nykyään todella surkea käyttämään muita asusteita perus laukun lisäksi.. Koruja ei tule juuri ollenkaan enää käytettyä, tai vaan sitä yhtä kaulakorua mikä kaulassa sattuu aina roikkumaan. Silloin tällöin laitan vähän näyttävämmän statement kaulakorun kaulaan, jos se asuun sopii ja muistan tämän tehdä. Sormuksia käytin ennen tosi paljon, mutta nyt ikävä kyllä en tiedä missä mun lempi Kalevala sormukset on.. Ne on johonkin joutunut näitten muutto ja siivous hommien aikana. Kellojakin omistan pari tosi ihanaa, mutta ei tule juurikaan käytettyä. Tästä täytyykin ottaa oikein agenda, vaikka sitten syksymmällä, että täytyy opetella käyttämään koruja uudestaan enemmän! 


Päätin laitaa jalkaan Conssit, jotta asuun tulisi lisää minulle ominaista rentoutta ja ehkä myös hieman rokkia. Korsin laukka vaan olalle ja asu oli siinä!

Mielestäni se oli ihan onnistunut ja toimi tilaisuudessaankin ihan kivasti. Mitäs mieltä olette? :) 

xx, Juulia 

P.S. Oon tänään kovasti yrittänyt saada vähän väriä noihin kalkkunakoipiin, ja huomenna yritys jatkuu joten toivon kovasti, myös teidän puolestanne, että väriä rupeaa tulemaan, ei ole nimittäin niin kivan näköiset tuon värisinä..:s 

2 kommenttia:

  1. Moi, olet tosi tyylikäs tuossa pitkässä hameessa! Se sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, mutta varo ettei pöksyt vilahda kun halkio aukeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon :) Munkin mielestä se on oikein monikäyttöinen ja se siinä kivaa onkin! Haha juu varon! Mulla on aina tuolla alla alushame juuri tuota vaaraa varten ;) :)

      Poista

Kiitos ihanista, päivääni piristävistä kommenteista!