10. kesäkuuta 2013

Ajatuksen virtaa


Moikka!

Mites teillä on viikko alkanut? Mulla ihan kivasti. Nyt on taas superisti hommaa ja menoa. Töissä alkaa sesonki olee kovimmillaan, mikä teettää paljon tunteja, ja sitten mulla on yks ihana ompelutyö menossa myös. On hassua miten kaikki hommat aina kerääntyy yhelle aikajaksolle ja sit tehään 12 tuntista päivää pari viikkoa putkeen ja sit muut kuukaudet on rentoa. Kyllä toisaalta ihan kiva että on hommaa, mutta oli tosiaan aika rankka viikonloppu kun tein pe, la ja su joka päivä lähes 12 tuntia töitä. Tänäänkin on saanut vääntää ja huomenna on sitten sovitus ja katsotaan että miltä näyttää, jännittää! 


Se on jännä, vaikka oon aika paljon jo näitä asiakastöitä tehnyt ja tiedän olevani tässä lajissa hyvä, mutta silti melkein kaikkia töitä, etenkin vähänkin isompi juttuja, tehdessä iskee jossain vaiheessa se että en mä osaa, en osaa yhtään -fiilis.. Tai se tietynlainen epävarmuus, epäileväisyys ja omien päätösten arviointi, tulee välillä semmoinen olo että miljoona kertaa rupee jotain työtapaa tai kaavaa tai muuta katsomaan ja epäilemään että oliko tää oikein, vaikka melkein aina ne on just silleen kun on ekan kerran miettinyt. Mikään työ ei ole kuitenkaan koskaan epäonnistunut, kaikki asiakaat ovat saaneet mieleisensä tuotteet ja minäkin olen ollut ihan tyytyväinen. Täydellistä työtä ei tietenkään ikinä tule tehtyä, ei ole varmaan ketään ammattilaista joka voisi sanoa joskus tehneensä täydellisen työn, se on tässäkin ammatissa niitä varjopuolia, aina täytyy pyrkiä vielä parempaan tulokseen. 
En vielä kerro tästä työstä enempää, mutta sen valmistuttua varmasti sitten laitan kuvia ja enemmän tekstiä, mikäli vain asiakkaani antaa luvan. 


Oli mulla teille asukin eikä vain löpinää :) Viime postauksessa esittelemäni tuotteet on ollu jo monta kertaa päällä ja tässä nyt näette housut ja puseron ihan in action. Olin tässä asussa liikenteessä koulujen päättäjäispäivänä. Olin alkupäivän töissä joten en valitettavasti päässyt yhtiinkään valmistujaisiin osallistumaan mikä on sääli. Musta on ihana käydä tommoisissa juhlissa, vaikka usein perheen kanssa käymekin semmoisissa perhetuttujen juhlissa mistä monia ihmisiä ei tunne. Tuommoiset juhlat tarkoittaa mulle aina yhtä mahdollisuutta tehdä itselleni uusi mekko. Oon joka vuosi juhliin uuden mekon tehnyt ja tänäkin vuonna olisi kangas ja malli ollut jo valmiina, mut en sitten juhlimaan päässyt niin lykkääntyi sen ompelu.. No luultavasti pääsen ainakin yhtiin häihin elokuussa, joten sinne voi sitten jotain taikoa, mutta mulla on kyllä jo siihen pukuun aivan uusi idea mielessä. Täytyy ehkä pitää jotkut mekko juhlat itse että voi sen toisenkin mallin vielä tehdä. 

Pusero+Farkut+Aurinkolasit - Mango, Korkkarit - Bianco, Laukku - NK

Mulla oli jalassa tona päivänä ensimmäistä kertaa avokkaat tänä keväänä. En jotenkin aina uskalla niitä laittaa, pelkään Suomen epävakaata säätä ja sitä että alkaisi satamaan ja kengät meinisivät pilalle. Rakastan mun korkkareita hyvin syvästi ja siksi vaalinkin niitä kovasti. Aina kun lähden korollisilla kengillä liikenteeseen niin mulla on baltsut mukana varmuuden vuoksi ja niin oli tälläkin kertaa, mikä oli onni! Puol tuntia noi jalassa ja tuloksena neljä rakkulaa, auts. Noi ois näyttänyt niin kivoilta ton asun kanssa, mutta jouduin vaihtamaan nuden värisiin ballerinoihin loppu illaksi koska en halunnut kiduttaa itseäni. Noh ehkä ne tosta pehmenee ja jalat tottuu taas tohon avokasmalliin. 


Tuleepas jotenkin paljon tekstiä, en oo semmosta höpöttely postausta tainnu vähän aikaa kirjoittaa kun asiaa virtaa. Ei ehkä mitään järkevintä, mutta kiva vaan välillä antaa sormien juosta näppäimistöllä ja kirjoittaa mitä mieleen tupsahtaa. Ja tietenkin just ku tätä ajattelin ja näin kirjoitin ni ajatukset meni ihan tyhjiksi..:D 


En oo tainnu teille esitellä noita mun uusimpia aurinkolaseja? Ne on niin rakkautta kun vaan voi olla! Mun ehdottomasti käytetyin asuste, kenkien ja laukkujan jälkeen tietysti, on aurinkolasit! Jos tossa aikaisemmin valitin mun huonosta asustamisesta niin aurinkolasit on kyllä yks semmonen juttu mitkä pääsee aina nenälle jos vähänkään aurinkoa näkyy, ees pilven takaa. Ne on vaan mun mielestä niin mageen näköisiä ja luo aina asuun vähän omaa fiilistänsä. Nää ostin Mangosta tossa vähän aika sitten ja oon tykänny ihan hirveesti. Malli, väri, muoto, kaikki vaan natsaa. Mulla on aika iso pää ja etenkin tosi isot hiukset niin aika usein naistenosaston aurinkolasit on kooltaan mulle liian pieniä, tää mun pään koko vaan korostuu jos laitan liian pienet aurinkolasit päähän. Muutenkin tykkään enemmän malliltaan isoista laseista, niitten taakse on kiva piiloutua huonona päivänä. Täytyisi ehkä varmuuden vuoksi poistaa toisetkin tämmöiset jos jotakin näille sattuisi vahingossa.. hui! 


Vielä onnellisina ilman rakkuloita.. Tästä tunti eteenpäin, ei ollut noita enää jalassa, yhyy. 


Tästä laukusta puhuin silloin aikoinaan mun Tukholma postauksessa, mun ainoa ostos siltä reissulta. Tää löyty NK:sta, merkkiä en valitettavasti nyt just muista. Päässy tosi paljon käyttöön ja oon kyllä tykänny tosi paljon! 

Mitäs tykkäätte asusta? Mitä teille kuuluu? :) 

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille! 

xx, Juulia 

6 kommenttia:

  1. Oi ihana asu ja noi kengät tuo ihanaa pirteyttä! Ootan innolla kuvaa siitä työstä :) Ja ei mun mielestä ollu mitenkään liikaa tekstiä, ois voinu olla enemmänki.

    ''Täytyisi ehkä varmuuden vuoksi poistaa toisetkin tämmöiset jos jotakin näille sattuisi vahingossa.. hui!''

    ostaa?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihanasta kommentistasi :) No hyvä jos nää ei haittaa! Välillä on oikee ajatusten purku vimma ja tulee kirjoiteltua, välillä taas sitten asiaa pitää hakea kukkaruukusta että sais ees mitään kirjoitettua..-.- :D
      haha joo niin ostaa, mutta käytän välillä ostamisesta sanaa poistaa :D joltakin varmasti tarttunu, mulle tarttuu outoja sanoja niin helposti! :D

      Poista
  2. Moi! Mulla on samanlaiset korkkarit Biancosta, erivärinä vain :) Mutta pointtiin, en pystynyt kanssa käyttämään kun pari tuntia noita kenkiä ja sit piti itkien vaihtaa balleriinoihin! :D ja ai hitsi mikä helpotus oli ku sai balsut jalkaan! Tappokengät, vaikka olin olevinaan kävelly kotona niillä ja totuttanu jalkaan :D Mut jospa niitä pystyis vaa käytön avulla käyttämään, nuo on vaa nii upeen näköset, oli väri mikä tahansa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! MÄ myös pohdin pitkään että ottaisinko noi vai ne turkoosit, nekin oli niiin herkullisen väriset! :) Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin noihin, mutta kyllä mua nyt harmittaa kauheesti etten ostanut niitä turkooseja, kun näin ne alessa..:s
      Mut joo jännä että ne on niin kivuliaat! En muista että ne ois noin pahat ollu viime vuonna kun niitä muutamaan otteeseen käytin, mutta ehkä on aika kuultanut muistot vain :D Ehkä ne siitä kuitenkin pehmenee kun niillä enemmän tallailee, kun on ne tosiiaan niin mageet :)

      Poista
  3. Tosi kiva asu, varsinkin noi pirteen väriset korkkarit! Aivan ihanat on muuten noi sun aurinkolasitkin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mustakin ne piristää ihanasti asua! :)

      Poista

Kiitos ihanista, päivääni piristävistä kommenteista!